Otin yhteyttä esikoisen kummitätiin (tai kummipoikani äitiin, kuinka vain) ja lähdimme ihanan lapsikatraan kanssa puistoilemaan. Kai tätä lapsimäärää voi jo kutsua katraaksi? Matkaa oli ihanasti sen verran, että isoimmat joutuivat oikeasti potkuttelemaan ja pyöräilemään päätepisteeseen ja takaisin. Kaksi isointa siis. Meidän prinsessa kun marisi olevansa hidas ja pysähtyi jokaisen kukan kohdalla... Päätin sitten napata hänet seisomalaudalle - ja kantaa pyörän.
Vuoripuisto oli meille uusi, heille tuttu, kohde. Itse tykkäsin valtavasti luonnonläheisyydestä. Jos isät olisivat olleet mukana, olisimme varmasti tehneet pienen retken vähän syvemmällekin metsään!
Pyörät paikoillaan. Okei, ehkä vähän autoin...
Näillä kivillä leikittiin ahkerasti.
Ja syötiin eväitä, tietenkin!
Ja syötiin eväitä, tietenkin!
Leikkejä metsässä.
Kiipeily on kivaa!
Mutta yhdessä on kivempaa!
Loppuhuipennus:
vino kuva koko puistosta.
Illalla pikkuneiti muisteli kun söimme eväitä kivellä. Kuinka pienistä asioista voikaan lapsetkin nauttia! Yleensä riittää että olemme siinä hetkessä kun hekin.
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Ja sitten raivaamaan taloa juhannuskuntoon! Jes!
- Lyyti
ps. Löysin kuvanmuokkausohjelmastani uuden ulottuvuuden ja nyt katsotaan palataanko vanhaan vai onko tässä uusi tyylini... Hih!
---
muokkaus 31.7.2015
linkkilisäys
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Raapustahan terveiset! Kommentit julkaistaan tarkkasilmäisen syynäyksen jälkeen.