Vielä ei toppavaatteille tarkene sanoa "tavataan taas", mutta kevät tuntuu jo ihanasti kasvoilla ja aurinkolasit alkavat kuulua taas vakiovarustukseen. Jes! Vielä päästään kurkistamaan vanhoihin teksteihin ja kuviin, mutta toivottavasti pian saadaan myös uutta materiaalia!
5.8.2014
Aamupäivän jälkeen tosiaan tulimme kotiin nauttimaan
siestaa. Kuka nukkui päiväunia, kuka teki kotihommia (vai istui tietokoneella),
kuka vietti aikansa leikkien... Pikaisesti söimme ruuan. Italianpataa. Kai
sekin ruuaksi luokitellaan?
Ruuan jälkeen kevyesti nousi auton kytkin ja kulkupelimme
kuljetti meidät kohti uusia seikkailuja. Miehellä oli asioita hoidettavana,
joten minä ja lapset lähdimme "lokkipuistoon" eli Eilanpuistoon
odottelemaan...
Aikamme odotettua, kävi pieni puisto meidän esikoisellemme
pieneksi. Suinkaan puisto ei yhtäkkiä ollut täynnä lapsia, vaan poika haluaa
vain jotain enemmän. Kaikkea? Joka tapauksessa lähdimme etsimään isompaa
puistoa. Ja sellaisen löysimmekin, vaikka hätähousuna yritin ehdottaa
takapenkkiläisille Mäki-Mattia. Onneksi löytyi toinen paikka. Ei sillä, että
Mäki-Matissa mitään vikaa olisi, mutta on kiva löytää uusia paikkoja!
Jostain ajasta vuorokautta täytyy nukkua, joten taidankin
lähteä lasten perään untenmaille...
Aurinkoista iltapäivää!
- Lyyti