Sarvivuorenpuisto on yksi tämän kesän suosikeista! Kahteen
osaan jaettu puistoalue oli rauhallinen ja viihtyisä. Parkourtelineet veivät
meidät kivoihin puuhiin! Jätin auton Itätuulentien päähän parkkipaikalle.
Parkkipaikan reunassa sijaitseva kivirykelmä olisi myös houkutellut lapsia
leikkimään, mutta jotenkin en itse houkuttunut ajatuksesta isolta kiveltä tippuvista
lapsista. (Ja itsehän en lapsena juuri muualla leikkinyt kuin isoilla kivillä,
että näin.)
26.7.2021
TUULIEN TEILLÄ
29.6.2021
HYÖRIPYÖRIPUISTO
Kävimme Sääksvuorenpuistossa viimeksi kesällä 2018 (klik! ja näet lisää kuvia) eikä puisto ole juuri siitä muuttunut. Ei siis ole. Tai on. Moottoripyörä on lähtenyt tasaisemmille maastoille pärräämään.
Tänä kesänä on korkea karuselli saanut seurakseen pölkyn, jonka ansiosta puistosta tuli yhtäkkiä meidän lasten lempipuisto! Ja samasta suusta puisto sai lapsilta uuden nimen: Hyöripyöripuisto.
Tänne saa muuten autonkin hyvin parkkiin tien toiselle puolelle, joten tässä helppo kohde!
Aurinkoista tiistaita!
Lyyti
21.6.2021
MANSIKOITA PUISTOSSA
Hellepäivät eivät tosiaankaan ole houkutelleet tietokoneen ääreen. Ompelukoneen ääreen kylläkin, koska osalla perheenjäsenistä hellevaatteet ovat hyvinkin vähissä.
Sysmälän leikkipaikassa käytiin lasten kanssa jo viimeisellä kouluviikolla. Autoilevana puistomammana välillä meinaa olla haasteita saada autoa parkkiin, mutta jätettiin tällä kertaa ajopeli vähän kauemmaksi ja käveleskeltiin kesäisesti jätskit kourissa.
Tämä puisto ei ollut muuttunut mihinkään sitten vuoden 2015käynnin jälkeen.
Mansikoita toivotaan jokaiselle puistokerralle! Meillä ei pakkaseen laiteta enää ollenkaan, koska ne suotta polttelee neiti-ihmisen mieltä ja kaikki on syöty elokuun loppuun mennessä.
Terveppä terve taas!
Lyyti
9.6.2021
AAMUPALA PUISTOSSA
Vielä riitti koululaisilla muutama koulupäivä kun päiväkotilaiset olivat jo lomalla. Vietettiin pari aamupäivistä puistossa ja melkein haaveilen täyspäiväsestä kotiäitiydestä. Vaan en nyt ihan. Kaikille tekee hyvää, että on hieman itsenäistäkin aikaa omien kavereiden kanssa. Vaikka lomakin on kiva!
Pihapellonpuisto ei ollut muuttunut sitten viimekerran. Koiran
päästä päätellen puisto saanee kohta.. no, jos ei uusimista niin ainakin
karsimista osakseen. Koira tosin oli käännetty ja jotain puistosta poistettukin sitten vuoden 2017 jälkeen.
Syödäänkö teillä aamupalat kotona vai puistossa?
Lyyti
31.5.2021
SUURALUE VIISI
Jyväskylän viides suuralue sisältää Keltinmäen ja Myllyjärven alueet. Mustalammen ja Ylä-Myllyjärven päälle pyöräillessä saa nousta tosissaan polkemaan. Ylämäet tuntuvat kyllä makoisasti! Napataan silti fillarit alle ja mittaillaan etäisyyksiä. Ainakin alamäkeen on kiva palata kompassille!
Myllylammen uimaranta 3,9 km (blogissa/kartalla)
Jussinparranpuisto 4,1 km (blogissa/kartalla)
Myllytonttu 4,3 km (blogissa/kartalla)
Mastonkaari 4,8 km (blogissa/kartalla)
Kotalammen toimintapuisto 5,3 km (blogissa/kartalla)
Orakkaanpuisto 5,5 km (blogissa/kartalla)
Peukaloisenpuisto 6,6 km (blogissa/kartalla)
Lasten kanssa kävimme kiertämässä Ladun Majan maastossa Pikku Kakkosen. Mikäli kaipaat helppoa maastoa lyhyellä lenkillä niin puhelimeni äppi näytti matkaksi 1,3 kilometriä ja lasten kanssa kävelimme sen noin 20 minuutissa, vaikka 2v käveli osan matkasta itse. Reitillä on maalattuja kiviä jotka motivoivat pienimpiä jatkamaan eteenpäin!
Kesän aikana haluan kyllä lähteä piipahtamaan Kotalammen toimintapuiston lähellä sijaitsevassa Alppiruusupuistossa. Ootko sä käynny siellä?
Nappaahan Keltinmäen ja Myllyjärven alueelta puisto retkikohteeksi ja tuu kertomaan mulle tänne tai instagramiin @puistobongari miten viihdyitte!
Kivaa uutta viikkoa!
Lyyti
30.5.2021
MUSTALAMPI
Mustalampi asuinalueena näyttäytyy sivusta tiirailevalle jotenkin mukavana. Rauhallista ja aurinkoista. Heh, satun myös tietämään, että kun keskustan puistoista on lumet sulaneet niin Peukaloisenpuistossa kinosta riittää. Kävimme nimittäin täällä alkukeväästä ja kuvien kannalta reissu oli melkoisen turha. Onneksi eilen lähdimme uudestaan! Puistosta löytyy myös pöytä ja penkit eväitä ajatellen, mutta me vedettiin tällä kertaa Pringlesit juostessa.
Tuntui melkein jo kesäillalta!
Säätiedotus lupaa mukavaa ensviikkoa! Oispa niin!
Aurinkoista sunnuntaita!
Lyyti
29.5.2021
MYLLYJÄRVEN UIMARANTA
Rauhallista lauantai-iltaa teillekki!
Lyyti
28.5.2021
MYLLYTONTTU
Ennen puhuimme Norsupuistosta, mutta täytynee totuttaa suu viralliseen nimeen: Myllytonttu, tai tuttavallisemmin Tonttupuisto, koska norsuliukumäki on vaihtunut toisenlaiseen yksilöön. Puistosta löytyy perusjutut ja lisäksi pieni pallokenttä. Jos autolla on liikenteessä, voi kulkupelin jättää ylempänä sijaitsevan isomman hiekkakentän päähän.
En viitsinyt vieraita koululaisia hätyyttää tavallisista keinuista, ja hämähäkkikeinusta pois ihan vain, että saisin kuvan. Meistä jokainen on kuitenkin keinuja nähnyt.
Mutta miksi Myllytonttu? Ilmassa on selkeä nimiarvoitus!
Hei kivaa viikonloppua teille!
Lyyti
26.5.2021
HELTEITÄ IKÄVÄ
Toukokuisessa helleaallossa teimme pienen retken Majakkapuistoon eli virallisesti Mastonkaareen. Puistohan mahtuisi yhteen kuvaan. Tämä ollut aiempina vuosina yksi suosikkipuistoista, joten aikaisempiakin kuvia löytyy melkoisesti! Mastonkaari on joissain yhteyksissä merkitty: Mastonkaari/Antenni. Antenni-puistoon voit halutessasi kurkistaa vanhoista kuvista, koska en nyt lähde uutta julkaisua tehdä kahdesta keinusta.
Täällä on valtava ikävä kelejä kun tarkenee mukavasti istua puiston penkillä kahvikupin kanssa! Toivottavasti pian on taas lämmin!
mukavia kelejä toivotellen
Lyyti
11.5.2021
JUSSINPARTA ELI JÄKKI
Viime viikolla kävimme Jussinparranpuistossa. Siis ei ole
ensimmäinen kerta, kun joudun Googlen avulla selvittämään, miksi ihmeessä
puistolle on annettu jokin tietty nimi.
Ensimmäinen mielikuva nimen alkuperästä on parrakas vanha mies puistonpenkillä. Sellainen merimiehen näköinen naurava tyyppi. Ei vaarallinen, pikemmin koko Keltinmäen maskotti joka aikoinaan piti lapsia silmällä. Sillä toisella missä ei ollut silmälappua. Hyvin todennäköisesti olen väärässä. Pikaisella etsinnällä internetistä sain selville, että jussinparta eli jäkki on tukossa kasvava heinälaji.
Pitkospuut puiston viereiseen metsään sekä pieni laituri
veden tutkimiseen olivat kivoja! Näkipä meidän neljävuotias vedessä näääin ison
kalankin. Epäilen kyllä sen olleen mielikuvituskala…
Lyyti
9.5.2021
LINKKIVIIDAKKO
Kotalammen toimintapuisto. Tästä puistosta olinkin aiemmin jo laittanut kattavat kuvat, joten kuvien muokkaamisen sijaan keskityn tällä kertaa yhteen kuvaan ja linkkien metsästykseen. Haluan vain lisätä, että käykää! Auton saa lähelle, bussilla (Jyväskyläläisittäin linkillä, hih) pääsee kohtuullisen matkan päähän ja... no, kuulemma pyörällä pääsee minne vain. Meillä piti alkaa huima pyöräilykausi, mutta mamman pyörässä on vissiin kanttiset renkaat ku ei lähe!
Kotalammen puistossa on hyvin tilaa temmeltää ja kaiken ikäisille jotain!
Pienille leikkijöille on oma matala alue, josta löytyy monenlaista härveliä, kun haastetta vaativat kiipeilijät sijoittuvat amfiteatterin päähän pienemmistä. Kotalampi I ja Kotalampi II, näin omaperäisesti otsikoituina.
Lisäksi alueella on pari kuntoilulaitetta. Ja mikä on ihan hippujuttu, niin talvisaikaan kun luistelujäät on kunnossa, pääsee aukioloaikojen puitteissa luistimet vaihtamaan sisätiloissa! Talvella myös hiihtolatu menee puiston vierestä.
Toivottavasti löysit kaikki viisi linkkiä karttalinkin lisäksi!
Lyyti
4.5.2021
VESI VIRTAA
Ihana toukuu! Vaikka Orakkaanpuistossa kävimmekin jo huhtikuussa, kävimme siellä myös toukokuussa. Ja varmasti niin kauan kun purossa vain suinkin vesi virtaa. Puisto sai lapsilta nimen "jokipuisto" tai "puropuisto". Ensimmäisen käynnin jälkeen kolme vanhinta lasta ovat rakentaneet kotona ties millaisia veneitä ja sitten onkin hyvät kisat pystyssä!
Hehkutettu virtaava vesi jakaa puiston kahteen osaan. Ja osittain aidatusta puistosta löytyy kyllä kuivempaakin tekemistä. Mutta miksi pitää kengät kuivana, jos voi kastua?
Lyyti